Osa 1: TAIn tulevaisuustarinoissa visioidaan, miltä ammatillinen koulutus voi näyttää 2030-luvulla.

Molli on kohta 19-vuotias nuori, joka opiskelee vaatesuunnittelua ja -valmistusta Turun ammatti-instituutissa. Tänään hän osallistuu Taitaja 2035 -kilpailun semifinaalivaiheeseen. Laji on vaatesuunnittelu.

Kilpailuissa on käytössä monen suomalaisen vaatetusalan yrityksen käyttämä Modametrix-ohjelma, jossa suunnitellaan vaatteita hahmojen päälle. Sama ohjelma on ollut koulussa käytössä jo puolen vuoden ajan ja Molli on harjoitellut ahkerasti. Teknologia mahdollistaa hyvin realistisen lopputuloksen, mutta sen käyttö ei ole aivan helppoa. Vaatteiden muodot, mittasuhteet jne. on osattava suunnitella siten, että ne voitaisiin valmistaa oikeasti kankaista käytössä olevin laittein ja menetelmin. Tämä on yksi kilpailun arviointikriteereistä.

Molli on harrastanut pienestä pitäen pelaamista virtuaalimaailmassa ja on opiskelun aikana huomannut, että animaatiohahmojen ja niiden liikkumistavan tuntemisesta ja vaatteiden suunnittelusta pelihahmoille on hänelle todellista hyötyä myös vaatteiden suunnittelussa. On kuitenkin eri asia suunnitella vaatteita esimerkiksi pelkästään pelihahmoille tai animaatiokuviin; todellinen vaatetusammattilainen ymmärtää virtuaalisuunnittelun ja todellisen kädentaidon yhteyden ja ottaa sen huomioon digitaalisia suunnitteluvälineitä käyttäessään.

Molli on ennakkotehtävänä valinnut suunnittelemiensa vaatteiden materiaalit. Saatuaan vaatteiden rungon näytöllään valmiiksi hän asettaa mukanaan tuomansa materiaalinäytteet MagnifierPro-skanneriin. Kone lukee kangaspalojen kuitusisällön, sidoksen, vahvuuden ja värin tarkasti ja siirtää ne sitten suunnitteluohjelman tiedostoihin ja Mollin suunnitelmaan. Tuloksena näytöllä näkyy realistinen kuva Mollin suunnittelemasta asukokonaisuudesta.

Molli on valinnut materiaalinsa tarkoin kriteerein. Vaikka suunnittelu tapahtuu virtuaalisesti, hän haluaa suunnitella vaatteita, joiden valmistusvaihekin on tarkoin mietitty. Hän haluaa, että hänen suunnittelemiensa vaatteiden valmistus on mahdollista toteuttaa kestävästi mahdollisimman monelta kantilta mitattuna, ja sitä paitsi epäeettiset ja epäekologiset vaatteet nykyään enää harvoin päätyvät todelliseen tuotantoon. Myytävissä vaatteissa on oltava aina digipassi, joka kertoo niiden tuotannon täysin läpinäkyvästi.

Opiskeluaikana on painotettu sekä suunnittelun että valmistuksen kestävyyttä ja tämän Molli on ottanut myös kilpailutyössään parhaansa mukaan huomioon. Hän pyrkii laadukkaaseen designiin, joka ei vanhene yhdessä tai muutamassakaan kaudessa, sillä muodin nopeatempoinen kiertokulku on täysin vanhentunut idea. Mollin opiskelukavereineen on vaikea kuvitella aikaa, jolloin olemassa oli sellainen asia kuin pikamuoti, joissa myymälöiden mainosteksteissä on toitotettu esimerkiksi ”Uutta joka viikko!”. Molli ystävineen ja opettajineen jakaa ajatuksen siitä, että hyvä suunnittelija suunnittelee muotokieleltään ja laadultaan sellaisia vaatteita, jotka kestävät käytössä mahdollisimman pitkään.

Tästä syystä Molli onkin valinnut suunnitelmansa materiaaliksi pellavaa ja Ziocell-kuitua, joka on uusin ekologinen suomalainen kuituinnovaatio. Suomessa on viime vuosina kehitetty monia muitakin teknisiä ja ekologisia ratkaisuja tekstiilien tuotantoon, mutta Molli haluaa kilpailutyössään osoittaa tukeaan vielä pienessä mittakaavassa toimivalle tekstiilitehtaalle ja on siksi valinnut alaosan materiaaliksi Ziocellin. Yläosaan Molli on valinnut pellavan, jonka kasvatus on viime vuosina ollut kovassa nosteessa. Kasvatuksen lisäksi pellavan jalostukseen on panostettu viime aikoina myös Suomessa ja sen maine luonnollisena, ekologisena ja miellyttävänä kankaana on nostanut sen viime vuonna yhdeksi Suomen vientivalteista.

Vaatteiden suunnitteluvaiheessa digitaalisuus on vallannut alaa ja kehittynyt virtuaalitodellisuuden suuntaan mutta vaatteiden valmistus kaipaa entiseen tapaan kädentaitoja. Viereisessä huoneessa Taitaja-kilpailun Vaatteenvalmistus-kategoriassa kilpailee Mollin luokkatoveri Tuula, joka on harjoitellut koko viime syksyn uusille ekomateriaaleille soveltuvia ompelutekniikoita ja erikoislaitteiden käyttöä.

Molli ehtii saada työnsä valmiiksi hyvissä ajoin ja ennen kuin napsauttaa virran pois työpisteeltään, hän laittaa mallinsa pyörähtelemään vielä kerran ruudulla ja on tyytyväinen vaatteidensa väriin, laskeutuvuuteen, liikkeeseen, kokonaisuuteen. Hän toivoo, että Tuulakin pärjää kilpailuissa hyvin. Hänestä olisi upeaa nähdä Tuulan asu omansa rinnalla kevään finaalissa, jossa tiedossa on kilpailutöiden 3D-hologrammimuotinäytös ja eläviä malleja. Finaalinäytöksessä digitaalinen suunnittelu nostetaan siis vielä astetta korkeammalle ja suunnitellaan kolmiulotteinen asukokonaisuus. Näytöksessä virtuaalimallit kävelevät elävien mallien rinnalla ja yleisö koostuu sekä paikalla olijoista että VR-lasien kautta ympäri maailmaa katselevista muotialan vaikuttajista.